|
|||||
Osakekauppojen ja osinkojen verotus |
![]() |
|
Henkilö, joka ei asu Suomessa, ei normaalisti ole verovelvollinen täällä. Suomalaisten osakkeiden hankkiminen voi kuitenkin monissa tapauksissa aiheuttaa veroseuraamuksia myös ulkomaiselle osakkeenomistajalle.
Pelkästään suomalaisten osakkeiden omistaminen ei aiheuta mitään veroseuraamuksia. Varallisuusvero on Suomessa poistettu. Verovelvollisuus voi kuitenkin syntyä osakkeiden hankkimisen ja myymisen sekä osinkojen saamisen takia.
Osakkeiden hankkiminen ja myyminen
Suomessa osakeyhtiöiden osakkeiden kaupasta peritään varainsiirtoveroa 1,6 % sovitusta kauppahinnasta. Ostajan tulee ilmoittaa ja maksaa vero oma-aloitteisesti kahden kuukauden sisällä kaupasta. Julkisesti noteerattujen yhtiöiden osakkeiden myynti on vapautettu varainsiirtoverosta.
Kaupasta peritään varainsiirtovero myös siinä tapauksessa, että ostaja ei asu Suomessa, kunhan osakkeiden edellinen omistaja oli Suomessa verovelvollinen. Tällöin myyjä on lain nojalla velvollinen varmistamaan, että vero maksetaan ja hän on henkilökohtaisesti vastuussa veron maksamisesta. Ongelmien välttämiseksi on järkevää sopia jo kauppasopimuksessa, että myyjä vastaa varainsiirtoveron maksamisesta. Varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa, jos kumpikaan kaupan osapuolista ei ole Suomessa verovelvollinen.
Varainsiirtoveroa ei tule maksettavaksi merkittäessä yhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita. Jos yhtiö luovuttaa osakkeita, jotka se on aikaisemmin hankkinut (entisiltä) osakkeenomistajiltaan, näiden osakkeiden luovutuksesta tulee suorittaa varainsiirtovero.
Jos osakkeiden myyntihinta on korkeampi kuin myyjän osakkeista aikoinaan maksama hankintahinta, erotus katsotaan myyjän veronalaiseksi tuloksi Suomessa. Luovutusvoittoveroon ei vaikuta myytävän omaisuuden tyyppi tai myynnin tarkoitus ja vero peritään riippumatta siitä, kuinka pitkään myyjä on omistanut osakkeet.
Vero on 28 % hankintahinnan ja myyntihinnan välisestä erotuksesta. Jos hankintahinta on ollut hyvin alhainen tai sitä ei voida määrittää, verorasitusta voidaan alentaa käyttämällä hankintahintaolettamana 20 % myyntihinnasta tai 40 %, jos myyjä on omistanut osakkeet yli kymmenen vuoden ajan. Tällöin jälkimmäisessä tapauksessa myyntivoittoveroa maksetaan 60 %:sta myyntihinnasta. Hankintahintaolettamaa voidaan käyttää ainoastaan luonnollisen henkilön myydessä osakkeitaan.
Yllä esitetyn säännön seurauksena osakkeiden omistusaika voi vaikuttaa merkittävästi osakkeiden myyntivoiton verotukseen. Onkin suositeltavaa, että omistusajan pituuden vaikutukset otetaan huomioon suunniteltaessa yhtiöjärjestelyjen toteuttamista.
Pääsääntöisesti myyntivoittoveroa on maksettava Suomessa ainoastaan, jos voiton saava taho – myyjä – on yleisesti verovelvollinen Suomessa eli jos hänellä on Suomessa kotipaikka tai kiinteä toimipaikka. Vero peritään kuitenkin myyjän asuinpaikasta riippumatta, jos osakeyhtiön varallisuudesta yli puolet muodostuu Suomessa sijaitsevista kiinteistöistä. Tämä koskee erityisesti suomalaisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden myyntiä.
Osinkojen verotus
Suomalaisten yhtiöiden maksamien osinkojen verotusta sääntelevät kansalliset ja kansainväliset lait, säädökset ja sopimukset ovat moninaiset, monikerroksiset ja osittain päällekkäiset. Lopputulos voi vaihdella riippuen osingon saajasta, hänen asuin- tai sijaintivaltiostaan ja hänen omistamiensa osakkeiden määrästä. Julkisesti noteerattujen yhtiöiden maksamia osinkoja kohdellaan jälleen eri tavalla, mutta niiden verokohtelu jää tämän artikkelin ulkopuolelle.
Jos osinkojen saaja on suomalainen yhtiö, suomalaisen yhtiön maksamat osingot ovat verovapaita. Suomessa asuvalle luonnolliselle henkilölle maksettavista osingoista 30 prosenttia on verovapaata ja loput verotetaan normaalisti progressiivisen tuloverokannan mukaan. Osakkeiden nettoarvosta 9 prosenttia vastaavaan osaan osingoista sovelletaan erityissääntelyä. Verotuksessa tätä osaa kohdellaan pääomatuloina ja verotetaan 28 prosentin verokannan mukaan ja tietyissä rajoissa osuus on kokonaan verovapaata. Käytettävästä laskentamenetelmästä riippumatta yhtiön maksamaa yhtiöveroa ei enää hyvitetä osakkaan verotuksessa.
Aina kun suomalainen yhtiö maksaa osinkoja ulkomailla asuvalle osakkeenomistajalle, Suomen verolainsäädäntö edellyttää, että yhtiö pidättää lähdeveron maksamistaan osingoista. Suomen kansallisen lainsäädännön perusteella verokanta on 28 prosenttia. Käytännössä kaikissa tapauksissa sovelletaan kuitenkin alempaa verokantaa valtioiden välisten kahdenkeskisten verosopimusten perusteella.
Tästä syystä kussakin yksittäistapauksessa sovellettava lähdeverokanta riippuu osingonsaajan asuinpaikasta tai kotipaikasta. Saksalaiselle osakkeenomistajalle, esimerkiksi, verokanta on 15 prosenttia, joka alenee 10 prosenttiin, jos osakkeenomistaja omistaa vähintään 25 prosenttia yhtiön osakkeista. Yhdysvaltalaiselle omistajalle vastaavat veroprosentit ovat 15 ja 5. Ranskalaisille osakkeenomistajille maksetut osingot ovat verosopimuksen nojalla vapautettu kokonaisuudessaan lähdeverosta Suomessa. Yhtiön on osinkoa maksaessaan pidätettävä lähdevero oikean verokannan mukaan. Jotta yhtiö voi ottaa eri verokannat huomioon, osakkeenomistajan tulee ilmoittaa verokantaan vaikuttavista tosiseikoista yhtiölle hyvissä ajoin.
Euroopan Unionin emo-tytäryhtiö direktiivi ja siihen liittyvät kansalliset säädökset ovat lisänneet vielä uuden kerroksen sääntelyä. Direktiivin nojalla suomalaisen yhtiön toisessa EU valtiossa sijaitsevalle yhtiölle maksamat osingot ovat vapautettu lähdeverosta Suomessa, mikäli osakkeet omistava yhtiö on yhteisöverovelvollinen kotivaltiossaan ja yhtiö omistaa vähintään 20 % suomalaisesta yhtiöstä.
Riippumatta siitä, joutuuko ulkomainen osakkeenomistaja maksamaan osingoista veroa Suomessa, osingot ovat aina veronalaisia osakkaan kotimaassa. Verosopimukset sisältävät erilaisia menetelmiä, joiden tarkoituksena on estää kaksinkertaista verotusta. Osakkeenomistajalta tätä varten edellytettävät toimenpiteet vaihtelevat jälleen asuinvaltiosta riippuen.
|